Siirry pääsisältöön
Blogi 28.11.2023

ILMEläiset: Heini Karvinen – verkko­kehittäjä on ongelman­ratkaisija

Heini on luottotekijä, jonka kädenjälki näkyy lähes kaikissa ILMEen toteuttamissa verkkosivuissa. Kokenut WordPress -verkkosivukehittäjä nauttii työssään erityisesti sopivan suurista pulmista ja ongelmanratkaisun tuomasta onnistumisen tunteesta.

Asiantuntijahaastattelu

Neljä vuotta ILMEellä verkkosivujen teknisestä toteutuksesta vastannut Heini Karvinen pitää työnsä monipuolisuudesta ja motivoituu, kun pääsee ratkomaan pulmia.

”Pidän yhtä paljon sekä isoista verkkosivu-uudistuksista kuin esimerkiksi pienempien kampanjasivustojen rakentamisesta. Isot projektit ovat usein monimutkaisia ja vievät paljon aikaa, joten välillä pienemmät toteutukset tuovat mukavaa vaihtelua.”

Erityisesti Heini nauttii projektien alkuvaiheesta, kun tyhjältä työpöydältä pääsee luomaan uutta.

”Motivoivimmat työtehtävät ovat sellaisia, jotka haastavat ja pakottavat käyttämään aivoja. Sujuvassa verkkosivukehittämisessä on omat rutiininsa, mutta joka projektista löytyy yleensä myös jotain uutta. Pulmat pitävät mielenkiinnon hyvin yllä, toki kaikkea sopivassa suhteessa”, Heini pohtii.

Huolellisista suunnitelmista muodostuu toimivimmat toteutukset

Heinin neuvot ovat verkkosivusuunnittelussa koko tiimille kullanarvoisia, kun suunnitellaan verkkosivutoteutusten läpivientiä. Usein toivotut toiminnallisuudet vaativat hiomista, jotta ne ovat mahdollisimman käyttäjäystävällisiä.

”Projekteissa päävastuuni on sivustojen teknisessä toteuttamisessa, mutta olen aktiivisesti mukana suunnittelutyössä läpi projektin. Annan esimerkiksi neuvoja siitä, mitä on mahdollista toteuttaa halutussa ajassa ja sallitussa budjetissa. Ydintyöni alkaa, kun verkkosivujen visuaalinen suunnitelma viedään käytäntöön ja pääsen keksimään, miten se on järkevintä toteuttaa”, Heini kertoo.

Pitkän kokemuksensa ansiosta Heini on oppinut huomaamaan mahdolliset projektia vaanivat sudenkuopat – ja välttämään ne, säästäen projekteissa kullanarvoista aikaa.

”Mobiilioptimointi on asia, joka unohtuu yllättävän helposti hektisissä projekteissa. Isoissa verkkosivukokonaisuuksissa aikataulut ovat kriittisiä, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen: jos yksi projektin osuus ei onnistu suunnitellussa ajassa, voi koko projektin aikataulutus mennä uusiksi”, hän muistuttaa.

Työ kehittää ja haastaa kokeilemaa

Työ on tiivistä yhteistyötä muiden suunnittelijoiden kanssa. ILMEellä suurin osa visuaalisista osaajista tekee UX/UI-suunnittelua, joten töitä pääsee tekemään lähes kaikkien kanssa.

”Työ pysyy mielenkiintoisena, koska kaikki suunnittelijat tekevät kokonaisuuksia hieman omalla tavallaan – eri suunnittelijoiden kädenjälki on erilainen. Jokaisessa projektissa pääsee tutustumaan työhän hieman eri kantilta”, Heini pohtii.

Markkinointi on alana varsin hektinen. Kehityksessä on vaikea pysyä mukana, jos ei ole valmis opettelemaan uutta.

”Sanon aina samaa: Google on ystävä. Kehityn eniten erilaisia verkkosivuja toteuttaessa ja haasteita selvitellessä. Alustat ja järjestelmät muuttuvat koko ajan, joten kehityksessä on väkisinkin pysyttävä mukana. Tehdessä oppii parhaiten, miten asiat ovat järkevää ja kannattavaa tehdä”, Heini summaa.

Olen kyllä löytänyt unelma-ammattini.

Tekemistäni uusista verkkosivuista on jäänyt parhaiten mieleen ne, joissa on saatu parannettua ja järkeistettyä vanhan verkkosivun käytettävyyttä. Erityisesti silloin näkee konkreettisesti, mikä hyöty omasta työstä on. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta projektista voi sanoa nämä meidän omat verkkosivumme, joiden käytettävyys parani uudistuksen yhteydessä merkittävästi.

Heini Karvinen , Web Developer

Tule osaksi tarinaamme

Kiinnostaako harjoittelu ja ilmeläisyys? Tutustumme mieluusti sekä alan konkareihin että keltanokkiin ja kaikkiin siltä väliltä. Pääasia on, että arvomme ja tekemisemme resonoivat. Laita avoin hakemus osoitteeseen rekry@ilme.fi ja kuullaan pian! Avoimet työpaikkamme löydät täältä.