Kun tänään lähden
Vaikka työpaikka vaihtuu, ystävyys, opit ja muistot jäävät jäljelle. Sisältöasiantuntija Anu Rousku kirjoittaa blogissaan lähtemisen haikeudesta, mainostoimistomaailman opeista ja kiemuroista, sekä työnteosta ILMEellä.
”Kun tänään lähden…
…otan mukaan mitä tarvitsen.” Kun viimeinen työpäiväni sisältöasiantuntijana Mainostoimisto Ilmeessä on takana, suljen oven takanani läppärireppu täynnä kaikkea, mitä tarvitsen ja mitä olen viime vuosina täältä saanut.
Lähteminen on aina vaikeaa ja haikeaa. Ennen kuin lopullinen päätös työpaikan vaihtamisesta oli tehty, kallistui vaaka molempiin suuntiin useita kertoja. Lopulta eniten painoi mahdollisuus ottaa iso askel eteenpäin omalla uralla; siirryn mainostoimistomaailmasta takaisin asiakasyrityksen markkinointiin. Ison muutoksen edessä en tunne epävarmuutta, sillä kannan mukanani hyviä eväitä ja lujaa ammattiylpeyttä.
Mainostoimistomaailman päivittäinen työ on parhaimmillaankin kovin vähän ennakoitavissa. Duunit tulevat sykleittäin ja usein kiireisellä aikataululla, ja ne vaihtelevat pienistä mainosteksteistä suuriin strategiaprosesseihin. Oman työkuorman hallinta, tarkka aikataulutus ja joustaminen kuuluvat työhön. Pitkän aikavälin suunnittelu on vähintäänkin haastavaa. Rutiinitöitä tehdään myös, eivätkä kaikki tehtävät aina ole kivoja, mutta miksi pitäisi olla? Eivät ne kaikkialla muuallakaan ole.
Työuraani ILMEellä on mahtunut sitä skumppaa ja lasauttelua, joista mainostoimistomaailma ehkä parhaiten tunnetaan, mutta enimmäkseen työni on ollut näppiksen vimmaista rapinaa, luovien ideoiden sovittamista asiakkaan ujoihin toiveisiin sekä monen pallon ilmassa yhtä aikaa pitämistä. Töitä on painettu, mutta niitä on aina tehty tiiminä ja yhdessä. Erityisen arvokkaana koen työystävien tuen, yhteisen tekemisen meiningin, sparrailun ja pallottelun sekä ne monet yhteiset naurut. Niistä on rakennettu työpäiviä, jotka jäävät mieleen.
Eniten olen saanut ja parhaalta on tuntunut oppiessa. Olen onnekas, kun työympäristöni koostuu osaavista, kunnianhimoisista, luovista ammattilaisista, joiden kanssa on aina hyvä tehdä. Jos minä en osaa, joku muu kyllä osaa. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja erikoisosaamisemme, ja vasta silloin, kun ne yhdistyvät, syntyy timanttista työtä. Tältä tiimiltä ja tästä työstä olen saanut aidosti joka päivä jotain uutta. Olen ylpeä, että olen saanut olla osa ILMEttä.
Lähtijä kiittää ja kumartaa.