InlookNykyaikaisilla verkkosivuilla lähemmäs asiakasta
Inlookin täydellisesti uudistuneet, asiakaslähtöisesti suunnitellut verkkosivut vahvistavat Inlookin brändiä nykyaikaisena alansa edelläkävijänä. Ne tarjoavat käyttäjälle miellyttävän käyttökokemuksen selkeällä rakenteellaan ja helposti löydettävillä sisällöllään.
Haaste
Inlookin ja ILMEen yhteistyön alusta lähtien oli selvää, että Inlookin ajassa jälkeen jääneiden, nykykäyttäjän silmään raskaiksi koettujen verkkosivujen uudistus olisi yksi tärkeimmistä projekteista. Käyttäjien mukaan vanhalta sivustolta oli haastavaa löytää tarvittavaa tietoa ja Inlookin eri yksiköiden toimi- ja vastuualueet jäivät monelle epäselväksi. Keväällä 2021 startattu uudistusprojekti toteutettiin kokonaisuudessaan ILMEen kanssa, alkusuunnitteluista julkaisuun ja ylläpitoon asti.
Ratkaisu
ILMEen ja Inlookin yhteistyön aikana karttuneen toimialaymmärryksen pohjalta projektia lähestyttiin asiakaslähtöisesti ja tiivistä yhteistyötä tekemällä. Projekti startattiin yhteisillä, dialogiin perustuvilla määrittelytyöpajoilla, joissa sivustolle asetettiin tärkeimmät tavoitteet ja mittarit.
Ennen sisällöntuotannon aloittamista ILME toteutti kattavan SEO-analyysin vanhoista nettisivuista sekä avainkilpailijoista. Tämän pohjalta saatiin hyvä käsityksen siitä, miten ja millaista sisältöä uudelle sivustolle tulisi tuottaa.
Sisältörakenne- ja suunnitelma toteutettiin kokonaisuudessaan ILMEellä kerättyyn tietoon ja toimialanäkemykseen perustuen. Tässä projektin vaiheessa suunniteltiin lisäksi sivukartta ja sivuston erilaiset elementit.
Uuden sivuston piti olla mahdollisimman selkeä ja tarjota käyttäjälle heidän etsimänsä tieto korkeintaan muutamalla klikkauksella. Siksi päänavigaatio pidettiin kevyenä ja sivut kategorisoitiin sen mukaisesti, miten asiakkaat niitä yleisimmin etsivät: Tuotteiden tai palvelusegmenttien kautta.
Inlookin brändin tukeminen oli tärkeä osa uusia verkkosivuja. Siksi Inlookin brändi-ilmettä raikastettiin ja selkeytettiin uusilla fonteilla, kuvamaailmalla ja värivalinnoilla. Lisäksi uusien sivujen etusivun rakenne ja sisällöt suunniteltiin siten, että uusikin asiakas saa yhdellä vilkaisulla selvää siitä, mitä kaikkea Inlookin palveluihin kuuluu.
Inlookille erityisen tärkeää on nostaa esiin heidän osaavaa henkilöstöään. Siksi ILMEen tuottamassa sisällössä pidettiin ihmisläheinen sävy, kuvamaailmassa tuotiin esiin ihmisiä ja yhteydenottosivulle tuotiin kätevä filtteröinti-ominaisuus henkilöiden kuvien kera.
Lisäominaisuutena verkkosivuille tuotiin katalogi Inlookin omista tuotteista tarjouskoriominaisuudella. Näin asiakas voi tehdä tarjouspyynnön eri tuotekokonaisuuksista helposti ja nopeasti.
Hienointa tässä projektissa on ollut asiakkaan ja meidän keskinäinen luottamuksemme ja tiivis yhteistyö.
Hienointa tässä projektissa on ollut asiakkaan ja meidän keskinäinen luottamuksemme ja tiivis yhteistyö. Se on mahdollistanut asiakas- ja toimialaymmärryksemme syventämisen entisestään. Uudet verkkosivut heijastavat Inlookin toimintatapaa sille arvoisellaan tavalla: Asiakaslähtöisesti, rehdisti ja luottamukseen nojaten.
Laura Kääpä, Sisältöstrategi, ILME
Palaute Inlookin uusista verkkosivuista on ollut erittäin positiivista.
Onnistumiset
Palaute Inlookin uusista verkkosivuista on ollut erittäin positiivista. Sekä heidän henkilöstönsä että asiakkaansa ovat kokeneet sivut selkeiksi, moderneiksi ja helppokäyttöiseksi. Sivuston kehittäminen ja ajankohtaisen sisällön julkaisu on jatkossa Inlookille helppoa.
Verkkosivut: Inlook.fi
Inlook Oy
Inlook on vuonna 1967 perustettu suomalainen sisärakentamisen mestari. Palveluvalikoima kattaa ratkaisut uudisrakentamiseen, korjausrakentamiseen, vaativiin erikoiskohteisiin sekä pääurakointiin ja materiaalipalveluihin, jauhemaalauspalveluja unohtamatta. Inlookilla on lähes 600 työntekijää ja toimipisteitä on 14 eri maassa.